menu
01.03.2024

Jan-Peter Pohjola siirtyy Kalasydämelle kala-asiantuntijaksi

Kalasydän Oy on palkannut filosofian maisteri Jan-Peter Pohjolan kala-asiantuntijakseen. Hän tulee työskentelemään osana Kalasydämen myyntitiimiä, vastaten kotimaan vesistökunnostuksien myynnistä, suunnittelusta sekä toteutuksista. Toimenkuvaan kuuluu myös Kalasydämen omien kalateiden sekä edustamansa Fiscon Kalalukko-Kalatien kotimaan myynti sekä Ekomätirasioiden myynnin ja markkinoinnin kehittäminen. Pohjola tulee myös johtamaan ryhmää, jonka tavoitteena on parantaa Kalasydän-kalateiden toimintaa entisestään. Hän tulee työskentelemään tiiviisti asiakasrajapinnassa.

Jan-Peter Pohjola on kalatalous- ja vesistöasioiden monipuolinen osaaja.

 

”Arvostamme Jan-Peterin monimuotoista kokemusta vesistöjen ja kalatalouden parissa ja uskomme että hän on juuri oikea henkilö vahvistamaan tiimiämme!” Kalasydämen myyntijohtaja Mika Sohlberg kertoo. 

 

Taustaltaan Pohjola on kalatalouden monipuolinen osaaja. Viimeisimpänä hän on ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa Jäämereen laskevien vesistöjen vaelluskalaseurantaa ja -tutkimusta Luonnonvarakeskuksella, sekä vastannut kalastusmatkailuun keskittyvän projektin toteuttamisesta Metsähallituksella. 

 

”On mahtavaa päästä osaksi Kalasydämen monialaista tiimiä! Koen, että yrityksen asiantuntemus ja innovatiivisuus vaelluskalojen luonnonmukaiseen elinkiertoon keskittyvissä ratkaisuissa tekevät siitä alan todellisen edelläkävijän. Mahdollisuus luoda ja toteuttaa ratkaisuja osana Kalasydämen ammattitaitoista henkilöstöä motivoi minua suuresti.”, Pohjola summaa tunnelmiaan. 

 

Pohjola aloittaa tehtävässä 1.3.2024.

 

Lisätiedot: 

Mika Sohlberg

Myyntijohtaja

p. 050 0103 344 

X